maanantai 9. joulukuuta 2019

Muji & K-Citymarket Järvenpää

Bränditön brändi ja palkittu päivittäistavaramyymälä


Muji

MUJIn ideologia ja suunta on pysynyt samana ensimmäisestä päivästä lähtien: haluamme olla ihmisen päivittäisen elämän ja arjen perusta. (Lainaus; What is Muji / muji.com)
Muji on Japanissa vuonna 1980 perustettu myymäläketju, jonka Euroopan suurin lippulaivamyymälä avattiin tänä syksynä Helsingissä. Tarinan mukaan liike on perustettu vastaliikkeeksi kulutusyhteiskuntaa määrittelevälle kaupallisuudelle. 

Helsingin liikkeessä on esillä jokainen versio liikkeen lanseeraamista tuotteista. Mujin ideologia on tuottaa ja myydä tuotteita, jotka ovat laadultaan hyviä, mutta pelkistettyjä, edullisia ja yksinkertaisia. Myymälöitä on ympäri maailmaa tällä hetkellä 900 ja tuotteita kotitaloustuotteista vaatteisiin on valikoimissa yli 7000. Jos Helsingin Kampin liike on hankalasti tavoitettavissa, yrityksellä on myös suomenkielinen verkkokauppa

Mujia kutsutaan anti-brändiksi: yhtiön mukaan heillä ei ole brändiä, vaikka brändi-sanalla selkeästi viitataan tuotemerkkiin tai imagoon. Kun tuotteen hintalappu on poistettu, sitä on vaikea tunnistaa Mujin tuotteeksi, koska tuotteet ovat nimettömiä eikä niissä ole valmistajan nimeä. 

Muji tekee markkinointia ja mainontaa hyvin vähän, ja silloinkin pääosassa on yrityksen muotoilufilosofia, ei yksittäiset tuotteet.  

Helsingin Kampin Muji-lippulaivaliikkeen pohjapiirros
Kampin Muji-liikkeen pohjapiirros (kuvan lähde: muji.com)

En ole vielä Mujin liikkeessä vieraillut, mutta netissä surffailun perusteella liiketilasta on muodostunut kuva yrityksen tyylistä. Tuotteiden määrä on valtava ja niitä on esillä runsaasti. Väritys liikkeessä on maanläheinen ja neutraali, kalusteet ovat puunvärisiä ja harmaita. Tuotteita on esillä seinäesillepanoissa ja matalissa myyntihyllyissä. Tuotteet ovat selkeästi osastottain. Myymälän lay-out on free flow, joka sallii vapaa kulkemisen ja kierron liikkeessä. 

Mujin liikkeessä on myös suomalais-japanilainen kahvila-ravintola ja Local Food Store. Kaiken kaikkiaan tänne liikkeeseen on tarkoitus tulla viettämään aikaa ja viihtymään, tämän mahdollistaa muun muassa liikkeen sisällä oleva lasten leikkitila ja lastenhoitotila.  

Muji Kampin myymälätilaa ja esillepanoja
Muji Kamppi (kuvan lähde muji.com)

K-Citymarket Järvenpää

K-Citymarket Järvenpää on voittanut ensimmäisenä Pohjoismaissa kansainvälisesti tunnustetun IGD Awardsin Store of the Year 2019 -palkinnon. Kauppias Markku Hautala on ylpeä voitosta ja toteaa että voitto on koko henkilökunnan pitkäjänteisen työn ansiota. Tuomariston perusteluissa mainittiin laatu, uudet ideat ja asiakkaiden kokemukset. 

Uusia innovaatiota Järvenpään Citymarketissa on monta:
  • hedelmämehupiste, jossa asiakkaat voivat puristaa itse tuoremehunsa
  • juomaosasto / miesten karkkikauppa  
  • sushiravintola, jossa työskentelee 15 henkeä: kaupasta myydään kymmeniä tuhansia susheja viikossa
  • gourmet-ravintola, jossa raaka-aineet ovat Citymarketin tuotteita
  • viinideli
  • oma lihanleikkaamo
  • kauppiaan oma jäätelö
Kaupan FB-sivusto on tyylikäs ja viihdyttävää luettavaa. Tuotteita  ja raaka-aineita tuodaan esille näyttävällä tavalla. Ruokakuvat ovat kuin suoraan keittökirjasta ja feedissä annetaan vinkkejä esim. juhlapyhien tarjoiluun. Asiakaspalauteissa kiitellään hyvää valikoimaa, tuoreita ja paikallisia tuotteita. Myös henkilökuntaa kehutaan asiantuntevaksi. 

Koska en itse päässyt opintomatkalle työkiireiden vuoksi, olen tutustunut kuvamateriaaliin visuopiskelijakollegoiden blogeissa ja verkossa eri artikkeilta lukien. Esillepanot myymälässä ovat houkuttelevia ja värejä on käytetty runsaasti. Tuotteet ovat siististi järjestyksessä ja tuotteen face on asiakasta kohti. Hintatiedot ovat selkeästi näkyvillä. Opastetaulut ovat hauskoja eikä niin perinteistä mallia. 

K-Citymarket Järvenpään heviosaston esillepanoa
K-Citymarket Järvenpään heviosasto Kuvan lähde: Kesko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti