Koulutehtäviä

Hakukoneoptimointi

Mitä hakukoneoptimointi tarkoittaa

Blogiin liittyviä juttuja harjoitellaan sinnikkäästi ja käytäntöjä otetaan haltuun. Päivän teemana Hakukoneoptimointi, joka näin muutaman tunnin perehtymisen perusteella on bloggauksen ydinasioita.

Optimoinnin perustarkoituksena on saavuttaa mahdollisimman hyvä näkyvyys ja sijoitus hakukoneen hakutuloksissa. Orgaaninen hakukoneliikenne on maksutonta ja kun tavoittaa hakukoneen kärkipaikkoja, se on myös melko pysyvää. Tästä on hyötyä eritoten kaupallisessa merkityksessä, mutta myös blogin lukijoiden ja seuraajien määrän kasvattamisessa. 
Salon Seudun Koulutuskuntayhtymä

Kuka hakukoneoptimoinnin voi tehdä

Optimoinnin nettisivulle tai blogiin voi tehdä ammattilainen, mutta bloggaajan tai nettisivun perustajan on hyvä osata tehdä se myös itse. Perustaidot tähän oppii pienen perehtymisen jälkeen, mutta harjoitus tekee mestarin. Merkityksellistä on että sekä hakukoneet että hakukoneen käyttäjät tavoitetaan. 


Tehokkaat keinot blogissa

  • selkeä otsikko -> mieti mitä sanaa hakukoneen käyttäjä käyttää hakua tehdessään
  • otsikko / avainsana toistuu aloituskappaleessa
  • listat blogikirjoituksessa
  • käytä linkkejä
  • avainsana toistuu kirjoituksessa max. 5 kertaa
  • blogipostauksessa on väh. 300 sanaa
  • kuvien nimeäminen (kuvateksti, ominaisuudet)
  • tunnisteiden käyttö
  • kirjoita laadukasta ja mielenkiintoista sisältöä: laadukas sisältö kerää liikennettä, lisää somejakoja ja herättää keskustelua
Tärkein muistettava asia on kuitenkin se, että parhaiten tavoittaa lukijat kun yksinkertaisesti julkaisee parempaa sisältöä kuin kukaan muu. Kirjoita tekstit ihmisille huomioiden hakukoneet.

Tästä on siis hyvä jatkaa harjoituksia. Ja jos sinäkin kiinnostuit aiheesta, lisätietoja löydät täältä: 
Hakukoneoptimointi Opas Aloittelijalle
Advanceb2b: Sisältömarkkinointi ja hakukoneoptimointi


Visuaalinen myyntityö


Tilanne, mistä lähdettiin liikkeelle

Tämän päivän esillepanon teoriatunneilla käsitellyt asiat olivat osin tuttua tekstiä pitkän työkokemuksen myötä, mutta perustietojen omaksuminen luovan tekemisen pohjaksi on kultaakin kalliimpaa. Visuaalinen myyntityö on pohjimmiltaan kokonaisvaltaisen elämyksen tuottamista asiakkaalle. Se on myös myymälän arjen sujuvuuden  ja työskentelyolosuhteiden huomioimista ja liikevaihdon kasvattamista. Yanca Oy on yritys, jonka sivuilta saa kattavaa tietoa myynnin ja tuottavuuden näkökulmasta visuaalisessa markkinoinnissa.
Josh V Kengät 2018

Visuaalinen myyntityö pähkinänkuoressa

Ammattimainen esillepano antaa myymälälle kilpailuetua ja luo myymälään myös loogisen järjestyksen. Se kertoo asiakkaalle tuotevalikoimasta ja brändeistä. Parhaimmillaan se jää asiakkaan mieleen ja saa asiakkaan tulemaan liikkeeseen useamman kerran. Retail Tips on sivusto, jolta löytyy vinkkejä, videoita ja linkkejä kaupan alan ammattilaisille ja myös pikaopas videon muodossa:



Instagramissa kannattaa laittaa seurantaan VM Daily ja VM News tai Retail Focus ja Retail Design Blog

Esillepanon teoria


Tuotteiden esillepanon perussääntöjä kuvaa parhaiten AIDA - lyhenne, joka muodostuu sanoista Attention / Interest / Desire / Action. Yksinkertaistettuna tarkoitus on herättää asiakkaan huomio, kiinnostus, mielihalu ja vielä saada asiakas ostamaan tuote. Visualistin työn tarkoituksena on tuottaa asiakkaalle elämyksiä. 

Myynnin kannalta esillepanot jaetaan aluehierarkioiden mukaan neljään pääryhmään ja ne on numeroitu tärkeysjärjestyksessä: 
1. Näyteikkuna
2. Focus Piste sisäänkäynnin luona
3. Myyntipöydät, telineet ja vitriinit
4. Seinäesillepanot


Focus Point Promenade Boutique Deha 2018
Myymälän LayOut eli pohjapiirros antaa hyvä kuvan siitä kulkeeko asiakas myymälässä Grid tai Flow-periaatteen mukaisesti. Hyvä esimerkki Grid-myymälästä on Prisma, jossa on yksi iso pääkäytävä, jonka varrelta löytyvät eri tuotteet osastottain. Flow-periaate on hienosti nähtävillä mm. Tigerin myymälöissä, joissa asiakas ohjataan myymäläkalusteiden sijoittelulla kulkemaan koko liikkeen kautta ennen kassalle pääsyä. Esimerkkinä sekä Grid että Flow-periaatteen myymälästä on Ikea tai XXL.

Tuotteiden sijoituksessa ns. kuumien ja kylmien alueiden kartoitus on tärkeää. Kylmillä alueilla asiakas kenties tuntee olonsa epämiellyttäväksi ja epävarmaksi, tuotteet eivät tule esille ja myynti takkuaa. Kuumilla alueilla tuotteet myyvät ja asiakaskierto on hyvä. Asiakaskierron seurantaa, jossa selvitetään sopivan otannan perusteella miten asiakas liiketilassa liikkuu, kannattaa hyödyntää kuumien ja kylmien alueiden kartoittamiseksi. Myymälästä on järkevää tehdä pohjapiirros ja asiakkaiden käyttäytymistä myymälässä seurata ja merkitä ylös kuumat ja kylmät alueet sekä asiakkaiden kulkureittejä. Tämä helpottaa tuotteiden esillepanoa ja sijoittelua. 


Promenade Boutique pohjapiirros
Tuotteet ovat myymälässä esillä eritavoin. Näyteikkuna kertoo myymälän valikoimasta ja liikeideasta. Outfit on ehdotus asukokonaisuudesta, joka on mallinuken yllä. Perusmassa ripustetaan tangolle sivusuunnassa, jossa esillä kaikki koot, frontissa taas ripustetaan tuotteen etuosa asiakasta kohti. Myyntipöytä ja torso tai mallinukke luo asiakkaalle selkeän kuvan tuotteesta ja tekee ostamisesta helpon; esillä on värivaihtoehdot ja koot järjestyksessä ja hinnat ovat selkeästi esillä. Jotta tuotteet pääsevät mahdollisimman hyvään kiertoon, tuotteiden paikkojen vaihtaminen säännöllisesti kannattaa. Vaihtelu herättää asiakkaan huomion ja antaa ostajalle mielikuvan aktiivisesta myymälästä. 

Seinäesillepanoissa tuotteet lajitellaan värin tai brändin mukaan ja näissä käytetään enintään kolmea väriä. Tuotteet ovat esillä viisto- tai tasavarsilla, ripustimet ovat yhtenäiset ja koot ovat järjestyksessä pienimmästä suurimpaan.

Myyntipöydillä on esillä aina yhtenäinen kokonaisuus, pöydällä tuotteet ovat neliön muotoisilla alueilla ja tuotteiden väliin jää marginaalit. Tuotteet on viikattu siistiksi pinoksi ja tuotteista ei tehdä liian korkeita pinoja. Myös asusteita voi olla esillä. 


Myyntipöytä Promenade Boutique Holebrook Summer 2019

Mitä vähemmän samaa tuotetta on esillä, se antaa asiakkaalle kuvan että kyse on luksustuotteesta tai että sitä on myynnissä vain rajoitettu määrä. Isoilla määrillä luodaan kuvaa edullisuudesta. Tyhjiä hyllyjä ei myymälässä pidä olla, niiden vaikutus myyntiin on negatiivinen.

Kalusteiden sijoittelussa tulee aina ottaa huomioon riittävän leveät kulkureitit ja turvallisuus. Kalusteet tulee olla suorissa linjoissa. Poistumisreittien lähellä ei saa olla kalusteita ja poistumisreitin leveys tulee olla vähintään 120cm. 

Julisteet viestivät asiakkalle mm. brändeistä, kampanjoista ja ne luovat tunnelmaa esillepanoihin. Hintaviestintä erillisillä hintakylteillä kertoo nopeasti hintatason. Asiakkaan ei tarvitse tutkia joka tuotteen hintalappua erikseen eikä myöskään myyjä aina muista hintoja ulkoa. Hintakyltit usein auttavat myös ostopäätöksen tekemisessä. 



Asiakasseurantaa


Esillepanon teoriatunnilla käsiteltiin asiakaskiertoa. Tarkoituksena on kartoittaa asiakkaan kulkureitti eli ns. ostopolku myymälässä ja selvittää parhaiten myyvät myyntipaikat ja asiakkaan mielenkiinnon herättävät tuotteet. Tuotteiden paikkoja vaihtamalla voidaan lisätä myyntiä. 


Tein myymälästä karkean pohjapiirroksen ja siirryin tarkkailuasemiin. Seuranta on tehty aamupäivällä, jolloin myymälässä on vilkkaampaa. Asiakkaat tulevat aamupalalta ja reitti ravintolasta pääaulaan ja vastaanottoon kulkee myymälän ohi. 

Suurin osa asiakkaista käyttää myymälän oikean puoleista sisäänkäyntiä ja kuten yleiset tutkimuksetkin osoittaa, reitti myymälässä lähtee kiertämään oikealle. 

Myymälä on jaettu neljään eri lokeroon seuraavassa järjestyksessä vasemmalta oikealle: 

  1. Miesten osasto: vaatteet ja asusteet sekä naisten alevaatteet
  2. Naisten osasto: vaatteet, korut, asusteet 
  3. Lelut, lahjatavarat, Muumituotteet, lehdet ja päivittäiskosmetiikka
  4. Aidot korut, laukut, kengät

Myymälän ulkopuolella käytävällä on liikuteltavat myyntitelineet: kolme vaaterekkiä, muumituotteita, postikortit ja lasten leluja. Iltapäivälehdet ovat telineessä myymälän sisäänkäynnin luona. Kassapiste on myymälän keskellä, molemmilla puolilla on sisäänkäynnit. 

Tämän aamupäivän seurannan perusteella voidaan päätellä seuraavaa: 

  1. Asiakkaat ovat enimmäkseen naisia
  2. Aletuotteet kiinnostavat, reitti pysähtyy usein Ale-hyllyjen kohdalla
  3. Muumituotteet ovat kiinnostavia
  4. Asusteista laukut kiinnostavat enemmän kuin kengät ja aidot korut
  5. Naisten osastolla oikea puoli saa pysähtymään asiakkaan tutkimaan tuotteita enemmän kuin keskellä olevia tuotteita 
  6. Useimmat iltapäivälehden ostaneista eivät jää tutkimaan myymälää eikä tuotteita 
  7. Vaatteet kiinnostavat enemmän kuin muut tuotteet
  8. Myyntipöytä ja torso / kampanjaesillepano herättää mielenkiintoa
  9. Suurinosa asiakkaista kiertää koko myymälän läpi 
  10. Naisten osastolla pysähdytään useammin kuin miesten osastolla 
  11. Asiakas poistuu useimmiten samasta ovesta kuin mistä astui sisälle myymälään 
  12. Asustekorut kiinnostavat aitoja koruja enemmän
  13. Värikäät tuotteet herättävät kiinnostusta
  14. Yllättäen myös osastojen perällä sijaitsevat myyntipaikat ovat kiinnostavia 
Jo tämän seurannan perusteella saadaan hyvä kuva asiakkaan liikkeistä myymälässä, mutta lisäseuranta suuremmalla otannalla seuraavien asioiden kannalta on vielä tarpeen: kuumat ja kylmät alueet, myyntitelineiden sijoittelu ja tuotevalikoima. 


Asiakaskierron seurantaa myymälässä
Asiakaskiertoa




Ammattisanastoa


Visualistin työhön sisältyy paljon ammattisanastoa, joka on jokaisen visualistin hyvä hallita. Tässä niistä muutamia:

A-ALUE: alue, johon laitetaan uutuudet ja kampanjatuoteet. Tämä on lähellä sisääntuloa ja on myymälän eniten myyntiä tuottava alue. 

ASIAKASKIERTO: asiakkaan reitti myymälässä

AIDA: attention (huomio), interest (kiinnostus), desire (halu), action (ostotapahtuma). Visuaalinen myyntityö tähtää AIDA:n toteutumiseen.

SILMÄN JA VYÖN VÄLINEN ALUE: seinäesillepanoissa alue 120-180 cm korkeudella, joka myy parhaiten

FRONTTAUS: kutsutaan myös etuvedoksi, tuotteet hyllyn etulinjan tasassa

FACE: tuotteet paras puoli eteenpäin

FIRST IN, FIRST OUT / FIFO: uudet tuotteet taakse, vanhat tuotteet eteen

MODULAARINEN MYYMÄLÄKALUSTE: perushylly, joka on muunneltavissa hyllyjen paikkaa vaihtamalla, lisäämällä tai poistamalla tankoja tai piikkejä. Leveys 60cm tai 90cm.

RYHMITTELY: tuotteet asetellaan esillepanoon värin, koon, brändin, materiaalin tai käyttötarkoituksen mukaan. 

RYTMITYS: asettele mallinuket limittäin esim. kolmion tai neliön muotoon, myös tyhj 
tila rytmittää

HYLLYNLÄMMITTÄJÄ: kauan myynnissä ollut tuote

TORSO: mallinukke, joka on ilman raajoja ja päätä

OUTFIT: asuehdotus, mallivaatteet mallinuken päällä

LAYOUT: myymälän pohjapiirros

ASIAKASINFORMAATIO: hintaviestintä, logot, kampanjajulisteet

LUKUSUUNTA: katseen kulkusuunta seinäesillepanossa vasemmalta oikealle. Tuotteet voidaan asetella järjestykseen vaaleasta tummaan, pienimmästä suurimpaan tai asukokonaisuuden pukemisjärjestyksessä




Seinäesillepanon luonnos


Koulutehtävä oli tehdä seinäesillepanon luonnos paperille mittojen mukaan. Tehtävässä tuli käyttää skaalatikkua eli mittasuhdeviivainta. Suunnitelmaan piti sisältyä 90cm ja 60cm levyisiä myymäläkalusteita, joissa hyllylevyn paksuus on 5cm. Viikattujen pyyhkeiden korkeuksia esillepanossa oli kolme: iso 5 x 28, keskikoko 3 x 17 ja pieni 2 x 10. Värejä sai kolme ja esillepanoon piti yhdistää mustaa ja valkoista. Pyyhkeiden lisäksi piti lisätä vielä käyttöyhteystuotteita. Logoja ja mainosmateriaalia sai lisätä vapaasti. Seinän korkeus oli 3,5m ja leveys 5,5m. Suunnitelma tuli sovittaa A3-kokoiselle paperille. 

Skaalatikku

Skaalatikun käyttö itselleni oli uutta ja tovi siinä menikin kun pääsin jyvälle mittasuhteista. 1:20 oli tässä suunnitelmassa paras vaihtoehto. Piirsin koko seinän mittojen mukaan ja sovitin hyllyjen leveydet koko seinän mittoihin. 

Skaalatikku / Lusto Suomen Metsämuseo

Luonnos

Seinäesillepanon suunnitelma tehtiin luonnospaperille lyijykynällä, tussilla ja värilliset tuotteet leikattiin paperista mittojen mukaan ja liimattiin luonnokseen. Käyttöyhteystuotteet (kylpytakit, saippuapullot, pyykkietikat ja kylpyhuoneen matot) piirsin suunnitelmaan tussilla. Värit suunnitelmassa ovat pystysuorissa linjoissa ja kaikki pyyhekoot ovat esillä; osa pyyhkeistä riippuu piikiessä, myyntikappaleet ovat esillä pinoissa, jokainen koko erikseen omalla hyllyllä. Kylpytakit ovat sivunäytössä henkareilla ja ne ovat järjestettynä pienimmästä suurimpaan, vasemmalta oikealle. Seinän yläosa kertoo asiakkaalle mistä tuotteista on kyse, näkyvillä myös logo. 

luonnos_seinäesillepano_sketch
Valmis luonnos 
Elämäni ensimmäiseksi luonnokseksi lopputuloksesta tuli ihan hyvä, mutta mittasuhteiden hahmottaminen ja vertailu todelliseen kokoon näin paperilla oli haastavaa. Seinän leveys ei ole ongelma, jos kuvitellaan että kyseessä on suuren myymälän pyyheliinaosasto. Seinän korkeus, joka alkuperäisten mittojen mukaan oli 3,5m, asettaisi tosielämän myymälässä asiakkaalle haasteita: tuotteet on hankala ottaa korkealta hyllyltä. Saippua- ja pyykkietikkapullot ovat liian korkealla ja läheltä katsottuna näkymättömissä. Piikeissä riippuvat pyyhkeet ovat esillä vähän liiankin ilmavasti ja pyyhepinotkin on melko korkeat. 

Luonnoksen tekeminen näin paperilla oli opettavaista ja hyödyllistä, skaalatikun käyttö vaatii vielä harjoittelua. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti