torstai 6. toukokuuta 2021

Graafinen suunnittelu: dokumentointi ja itsearviointi

Lähtötilanne

Adobe Illustrator oli ennestään tuntematon ohjelma. Vuosikausien ajan olen kuitenkin käyttänyt PowerPoint ja Word-ohjelmia materiaalien suunnitteluun ja tekemiseen. Ongelmaksi muodostuu se että työpaikalla Adoben ohjelmistoja ei ole käytössä, mutta Graafinen Suunnittelu tutkinnonosana on auttanut ymmärtämään taustoja, teoriaa ja työskentelytekniikkaa uudella tavalla. Tämä tulee jatkossa auttamaan yhteistyötä mainostoimiston kanssa. 

Valtaosa materiaaleista tulee mainostoimistomme kautta, mutta nopealla aikataululla vaihtuvia infokylttejä, ruokalistoja tai tiedotteita tehdään ja tulostetaan usein paikan päällä. 

Tein siis alustavia luonnoksia piirtämällä paperille. Ideoita hain Pinterestistä, jotka tallensin Graafinen Suunnittelu-tauluun. Mainostoimistollamme ei ole varsinaista Graafista Ohjeistusta käytössä, joten typografian osalta suunnittelussa on melko vapaat kädet. Käytin suunnittelun pohjalta kuitenkin Sunborn Yacht Hotels-ketjulle tehtyä Graafisen Ohjeistuksen kirjaa, koska mm. värimaailma on yhtenäinen Sunborn Hotels-hotellien kanssa. 

Myymälämateriaalien suunnittelu tehtiin yhdessä kollegan kanssa, menut ravintolaosaston kanssa.

Menut

Menuiden suunnittelu aloitettiin käymällä keskustelu keittiö- ja ravintolapäällikön kanssa. Kävimme läpi Pinterest-ideoita, tämän jälkeen työskentelyyn sain melko vapaat kädet.  Menuissa haettiin yksinkertaisia, selkeitä ja helposti luettavissa ja muunneltavissa olevia pohjia. Le Soleil logo sijoittetiin menupohjaan, jotta menu voidaan tulostaa edullisemmalle kopiopaperille eikä painetulle logopaperille. Ruokalajeja buffetmenuissa on paljon, fonttikokoon ja sijoitteluun piti kiinnittää huomioita. Menu myös vaihtuu suhteellisen usein, joten olen tallentanut ai.tiedoston myös muokattavan muotoon ilman create outlines-toimintoa. Menut ovat sekä suomeksi että englanniksi. Jokaiseen ruokalajiin liitetään allergeenit. Menut ovat käytössä vaihtokehyksissä ravintolan sisäänkäynnin luona sekä buffetpöytien alkupäässä. Teksti on mustalla, tulostettavaan versioon ei ole laitettu valkoista taustaa, koska tulostus tehdään valkoiselle paperille. 

Painovalmis PDF-tiedosto, bleed0mm, koko A4 pysty, CMYK.
Typografia fontit: Arial Nova Condensed Light, Segoe Script Bold
Värit: musta
Tulostus valkoinen 80g A4-arkki.

Le_Soleil_Brunch
Le Soleil Brunssi Menu

Le_Soleil_Dinner_Menu
Le Soleil Dinner Menu

Le_Soleil_Lunch_Menu
Le Soleil Lunch Menu


Hinnastot

Kuluttajasuojalaki määrää että näyteikkunoissa tulee olla tuotteiden hintatiedot esillä. Hintatiedot vaihtuvat esillepanojen mukaan. Promenade Boutiquessa on kaksi usein vaihtuvaa näyteikkunaesillepanoa, toinen naisten tuotteille, toinen miesten tuotteille. Hinnasto asetellaan esillepanoon läpinäkyvään muoviseen pystyhinnastoon. Hinnasto tulostetaan itse ja leikataan paperileikkurilla oikeaan kokoon. ai.-tiedostossa on kaksi sivua ja se on tallennettu myös muokattavaan muotoon. 

Painovalmis PDF-tiedosto, bleed3mm, koko A5 pysty, CMYK.
Typografia fontit: Segoe Script Regular, Sweet Sans Pro Regular
Värit: musta, murrettu valkoinen.
Tulostus valkoinen 120g A4 arkki.


Myymälä_Hinnasto
Promenade Boutique Hinnasto


Alennusmyyntikyltti

Alennusmyyntikyltti tulostetaan myymälässä ja se sijoitetaan myymäläkalusteisiin A4-kokoisena alennusmyyntituotteiden välittömään läheisyyteen, arkki asetetaan pystyasentoon puupalikan hahloon. Kyltti on selkeä, siinä on vähän tekstiä ja alaosassa on Promenade Boutiquen logo. Alennusprosentit ympyröinä ovat sijoitettuna keskelle neljän ryhmään. Värit ovat samat kuin vaatteiden hintalappuihin laitettavissa tarroissa. Musta kehys 2pt.
Värit ovat Sunborn Yacht Hotels -Graafisen Ohjeistuksen mukaan koodattu.

Painovalmis PDF-tiedosto, bleed0mm, koko A4 pysty, väriavaruus CMYK.
Typografia fontit: Sweet Sans Pro Heavy, Candara Bold 
Värit: musta, murrettu valkoinen, hopea, kulta
Tulostus valkoinen 120g A4 pysty arkki.


Ale_Kyltti
Promenade Boutique Alennusmyynti

Julkaisuvalmis JPG-tiedosto, bleed 0mm, koko 1080 px x 1080 px, väriavaruus RGB

Myymälä_alennusmyynti_verkkoon
Promenade Boutique Alennusmyynti Verkkoon


Alennustarrat

Tähän asti myymälän alennustuotteet on merkattu käsin: alkuperäinen hinta on yliviivattu kirkkaan värisellä tussilla. Tämä on koettu hankalaksi ja asiakkaan kannalta toimimattomaksi; yliviivaus ei näy selvästi eikä alennusprosenttia näe hintalapusta. Tarrat liimataan tuotteiden hintalappuihin niin, että alkuperäinen hinta on näkyvillä. Tarra ja tarran pohjaväri kertoo tuotteen alennusprosentin. Alennusprosentin kasvaessa, uusi tarra on helppo liimata siististi edellisen päälle. Väreiksi ei haluttu perinteisiä alennusmyynneissä käytettyjä kirkkaita värejä, siksi kylttiin valikoitui Sunborn Yacht Hotels - Graafisen Ohjeistuksen värimaailma.

Painovalmis PDF-tiedosto, bleed0mm, koko A4 pysty, CMYK.
Typografia fontit: Candara Bold 
Värit: musta, murrettu valkoinen, hopea, kulta
Tulostus valkoinen matta paperitarra A4 pysty, ei irrotettava-liima.
Alustava hinta-arvio tehty, tarrat otetaan käyttöön syksyn 2021 aikana. 

Myymälä_alennustarra
Promenade Boutique Alennustarra -50%


Koetulostukset

Tulostin koeversiot tiedostoista lasertulostimella. Käytin PDF-tiedostojen pienentämiseen maksutonta Lightpdf - pilvipalvelua sähköpostin liitteisiin.


Työskentely Adobe Illustratorilla

Valitse painovalmis / julkaisuvalmis tiedosto.
Valitse väriavaruus.
Valitse tiedoston / työn koko: mm / A-sarja
Valitse tarvittaessa bleed. 
Aloita suunnittelu. 

Tärkeimmät työkalut: 

  • Retangle Tool
  • Ellipse Tool
  • Type Tool | Font | Font Size
  • Selection Tool
  • Direct Selection Tool
  • Fill Tool | Colors 
  • Zoom Tool

Tärkeimmät toiminnot:

  • ctrl C = copy
  • ctrl V = paste
  • ctrl X = cut
  • ctrl Z = undo
  • Shift
  • Selection tool
  • Scale
  • Properties
  • Group / Ungroup
  • Arrange
  • Align
  • Ruler & Grids
  • View | Outline
  • Save | Save as | Save a copy
  • Export as
  • Type | Create Outlines (huomioi että tämän jälkeen et voi enää muokata tekstiä)


Muita huomioita

  • Adobe Illustrator ohjelman käyttö vaatii PALJON harjoittelua! 
  • Aloita yksinkertaisesta mallista, luonnokset helpottavat suunnittelua. 
  • Termien ja komentojen ymmärtäminen englanninkielisessä versiossa on hankalaa.
  • Muista aina klikata Selection Tool toimintojen välissä / vaihtuessa.
  • Group ja Ungroup toiminnot helpottavat suunnittelua ja kohteiden asemointia. 
  • Ruler ja Grids tekee kohdistamisen helpommaksi. 
  • Align-toiminto tekee välillä outoja temppuja...
  • Kaksoisklikkaamalla työ menee layer-tilaan, jossa ei voi tehdä muutoksia
  • Fontteja pitää ladata tarvittaessa lisää. 
  • Värimääritykset ohjeistuksen mukaan on suhteellisen helppo valita. Väriavaruusarvojen muuntamiseen löytyi googlella hyvä työkalu RapidTables
  • Älä valitse Type: Create Outline, jos haluat vielä muokata tiedostoa ja etkä halua aloittaa koko työtä uudelleen!
  • Yhdestä työstä tulee pakostakin useampia tiedostoja, siksi nimeäminen ja tiedostomuodot ovat tärkeitä. 
  • Tee paperille muistiinpanoja työn edetessä esim. bleedeistä, arkkikoosta, fonteista, fonttikoosta ja värimäärityksistä, tärkeitä tietoja planssin tekemisessä. Planssissa työ tulee olla oikeassa koossa ja mittakaavassa. 
  • Työt on tehty oppisopimuksen alaisena, asiakas / työt valikoituivat omien työtehtävien ja toimipisteiden mukaan 


Itsearviointi

Opiskelu on tapahtunut oppisopimuksella, asiakastyöt tein omalla työpaikalla
työtehtävien ja toimipisteiden tarpeisiin. Buffet-menuiden suunnittelu tehtiin yhteistyössä
ravintola ja keittiöosaston kanssa, myymälämateriaalit ideoitiin yhdessä myymälähenkilö-
kunnan kanssa. Buffetmenut vaihtuvat useasti, joten tulostus tehdään itse eikä painotalossa.
Myymälässä hinnastot ja alennuskyltit tulostetaan itse, alennusmyyntitarrat tullaan
tulostamaan mainostoimiston valitsemassa painotalossa. 

Pinterest helpottaa ideoinnin aloittamista, tutkin vaateliikkeiden alennusmyyntien kyltityksiä eri
myymälöissä ja verkossa. Myymäläympäristössä työskentely helpottaa suunnittelua; 
tarpeen määrittely perustuu kokemukseen ja työtapojen parantamiseen: aiempi tapa 
alennusprosenttien merkitsemiseen on ollut epäselvä, epäsiisti ja epäkäytännöllinen. 

Luonnosten teon koin itselleni hankalaksi, koska koneella työskentely on nopeampaa ja 
lopputuloksen näkee heti. Vaikka kylpylällä ei varsinaista graafista ohjeistusta ole, yrityksen
omanlainen ilme ja tyyli materiaaleissa noudattaa samaa kaavaa. 

Menuiden ja hinnastojen osalta tulostus tehdään itse. Menut ja hinnaston tuotteet vaihtuvat usein ja materiaalit tulee olla helposti ja nopeasti muokattavia. Pääosassa on informaatio ja tekstit, joten materiaalit pidetään yksinkertaisina. Alennusmyyntikylteissä ja tarroissa värien käyttö tekstin lisäksi ohjaa asiakasta ja helpottaa tiedonsaantia.

Pääosa materiaaleista tehdään jatkossakin mainostoimistossa, mutta graafisen suunnittelun opiskelun myötä olen saanut loistavaa taustatietoa suunnitteluun ja toteutukseen, mikä jatkossa helpottaa yhteistyötä mainostoimiston kanssa.  

Adobe Illustratorin käyttö oli täysin uutta ja ohjelmiston käyttöön ja perehtymiseen meni 
valtavasti aikaa. Ohjelman käyttö oli aika ajoin turhauttavaa vaatimattomien taitojen vuoksi:
se vaatii harjoittelua, pitkäjänteisyyttä ja lukemattomia toistoja. Suomenkielistä materiaalia verkossa on vähän. Tiedonhankinassa olen oppinut käyttämään Googlen hakutoimintoja ja muita verkossa löytyviä sovelluksia. Olen oppinut Illustratorin käytöstä vasta murto-osan ja kehityskohteita löytyy. Graafisen Suunnittelun perustepäivät keskittyivät enemmän suunnitteluprosessiin kuin Illustratorin opettelemiseen. Olen kuitenkin sisäistänyt graafisen suunnittelun perusteet ja osaan laatia sekä painovalmiin että julkaisuvalmiin tiedoston, nimetä ne ja optimoida tiedostot oikeaan tallennusmuotoon ja tehdä asiakkaalle planssin töiden esittelyyn.

Työn suunnittelun, tiedonhankinnan, valmistuksen ja tallennusten osalta suoriuduin 
tehtävästä taitotasoon nähden hyvin ja materiaalit ovat jo osaltaan käytössä. 

Blogipostaukset olen tehnyt graafisen suunnittelun teoriapäivien yhteydessä sekä 
töiden valmistumisen jälkeen prosessin dokumentoinnin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti