torstai 15. elokuuta 2019

Uudet tuulet puhaltaa

Uudet tuulet puhaltaa...

Oppisopimusopiskelua työn ohella seuraavat kaksi vuotta, tähtäimessä Taideteollisuusalan perustutkinto visualistin näkövinkkelistä.Työelämässä olen ollut jo yli 30 vuotta ja vuosi sitten heräsi ajatus hankkia tutkinto, joka kuitenkin olisi lähellä myös nykyistä työtäni ja toisi uusia ideoita ja päivitystä tietoihini. Niin, siitä ylioppilastutkinnostakin kun on jo tovi aikaa...

Asiat loksahtelivat nopealla aikataululla kohdilleen ja työnantajan sekä perheen myönteisellä tuella otin sen askeleen, jota myös nykyinen elämäntilanteeni ja tahtotila tukevat. Täällä sitä  nyt istutaan SSKKY:n Visualistiluokassa luomassa elämäni ensimmäistä blogipostausta.


Somistuskuva vuodelta 2018 Deha Expression

Blogissa pääsette seuraamaan opiskeluni edistymistä koulutehtävien muodossa yhdistettynä työelämään ja työpaikan arkeen. Lomareissuilla käydään välillä etsimässä inspiraatiota ja uusia ideoita.

Somistuskuva Kesä 2019 Pia Rossini 

Tervetuloa mukaan seuraamaan, mihin tämä polku vie...

Saija








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti